Herääminen

Rimpuillen,

tekemättömästä ahdistuen

Valintoja,

tehtyjä kiroten

Paikkoja,

aikoja valittaen

Saatuja

syrjään sysäten

Huomista

tuskassa odottaen

Hiljaa,

hitaasti nakertaen,

minuutta,

eloa tahdotonta

Läsnä,

poissa kaikki minä

Pysähdy,

huomenna sinä –

läsnä, poissa

kaikki sinä,

siinä minä, kaikki

VII-2010

SAIRAS

Kaikelta piilossa, salassa

runneltu sieluni vaikeroi

Kuurmaan kolkkoon raahaudun,

syviin onkaloihin, totuutta pakoon.

Piina, tuska aivojani kangistaa

Kalman lemu on seuranain.

Tuo viesti kaiken lopun

vain päässäni takoo.

Kuurmassa varjot paasien

ilkkuvien petojen muodot saa.

Holtittomana onnahdellen

käyn varjoon iäiseen.

Valosta hetki sitten nautin,

vailla huolta, uskoin, elän ainiaan.

Yön kammot piilossa lymysivät

ei niistä merkkiä havainnutkaan,

Sävähdys ruumiissa, yksi tai kaksi,

tuskin mitään huomattavaa,

vääntyi tuskaksi kammottavaan,

pedot yön raastoivat ruumistain

Onkaloista pimeistä ulos mataan

taakse jäi toivo, usko parempaan

Edessä tyhjyys, kohtalo niin kolkko,

tyynnyn, myönnyn, aikaa on vielä hetki.

Itseensä kadonnut

Öhkyää, 
lemuaa ja öhkyää

ei istu – lötkyää

ei kävele – notkuaa.

Ynittää, 
hiestä kiiltää ja ynittää,

ei ymmärrä – kähiää

Tuskissaan hiljaa huutaa,
Ahdistaa!

Olalle ei taputa kukaan.

Tuhertaa,
päätään puristaa,

tuskaa kaikessa tajuaa.

Silmät huutaa, hartiat löyhkää,
Auttakaa!

Vain sydämestään vahva, 
varma,

näkee, tuntee, auttaa

Heikot 
peloissaan kaikkoaa

Ymmärrys

Kun näin, en lukenut
Kun kuulin, en kuunnellut
Kun katsoin, en nähnyt,
viisautta määrättä oli jakaa
lailla muiden samanlaisten
rakensin suurta unelmaa.

Nyt kun jaan,
kuulijaa en saa
Kun oikeaan osoitan,
pimeyteen se katoaa
Puheeni puheilla tapetaan
onko kuulijaa laisinkaan?

Sain ymmärryksen,
ajoissa, luojan kiitos
Korvaamatonta mullissa
enemmän on kuin elävissä,
kaikki on sanottu,
moneen kertaan kirjoitettu

Muutin tuliaiset meniäisiksi,
puheen pauhun hiljaisuudeksi
unelmat pieniksi teoiksi
etsimisen löytämiseksi
eilisen tänään opiksi
elämän elämäksi.

Laika 1

Järkähtämättä, hiljaa, liikkumatta,
katse eteen naulittuna.
Liikkuiko tuolla joku?
Saalis, lintu, myyrä, uhkaava peto?

Tuuli pensaissa rapisee,
jo katse toisaalle lennähtää,
nousee tuo uljas saalistaja.
Herkkänä, rentona, rinta ylväänä edessä,
kevyesti rantaan astautuu,
vettä rennosti lipaisee.

Äkisti!
Asento valpastuen,
katse mökin oveen nauliutuu,
kuono lyhyesti nuuhkaisee,
juoksuun,
saalista, saalista!
Jääkaapista!

Laika 2

Hus, hus, pois, pois!
Kuin riiviö jaloissa ois! 
Istu, maahan, paikka!
”Ilman palkkaa, enpä taida.”
”Tuolla tuoksuu, juoksuun!”

Kohta sylissä lepää karvainen pää,
sen katseen syvissä onkaloissa,
asuu pikku riiviö piilossa.

Katseessa enkeli hymyää,
sen takana riiviö lymyää.
Katseessa loistaa aito rakkaus?
Se aina tehoaa,
kohta tarjolla on valmis kattaus!

Onni kesällä

Jumalaista kauneutta
takaa ikkunan katselen.
Ziljoona itikkaa ulkosalla
inisee, tuoretta verta hamuten.

Aurinko rantoja hyväilee,
ihmislapsi itikoita pakoon kirmaisee.
Keskellä suvea myrskyä toivon,
en tyveä!

Luonto hymyää,
itikat piiloissaan lymyää.
Jo ajatuksistain tokenen,
ulos, ulos rohkenen.
Vaan hullun oli tuo aatos,
jää itikoille raatos.